Ruoka-asiaa

Olen ihan tyytyväinen eilisen ja tämän päivän syömisiin. Eilen olisin voinut jättää yhden palan pitsaa syömättä, tänään taas myslipatukka oli täysin turha kaloripommi. Tässäpä tämän päivän aterioinnit:

aamupala:
Elovena pikapuuro vadelma-mustikka-mikälie
kahvia

lounas:
bataattikeittoa
salaattia
maitoa

välipala:
myslipatukka
2 palaa ruisleipää

päivällinen:
tonnikalaa vedessä
raejuustoa
maitorahkaa + mysliä

Kahvia tuli hörpittyä jossain välissä muutama kuppi. Kalorilaskurin mukaan päivän kalorit olisivat n. 1121. Alle tonniin olisi kiva päästä.

Karu totuus

Makkaramaha täällä hei. Otin äsken lähtötilanne-kuvia, ja voi herra isä. Reiteni ovat pylväät ja selässä on ylimääräiset ulokkeet. Peppu ei ole kiinteää nähnytkään, vaan roikkuu kantapäiden lähellä ja tursuaa joka suuntaan. Mahaani on jostain ilmestynyt muhkuroita ja makkaroita, joita ei siinä ennen ollut. En ole tajunnutkaan, miten ällöttävältä näytän.

On niin helppo huijata itseään ja ajatella, että "no kun mä nyt vaan olen vähän turvoksissa" tai "en syö huomenna niin paljoa ja olen taas ennallani". Paskan marjat. Helppohan se on laihistaa ja siristää silmiä. Totuutta on todella vaikea katsoa silmiin. En millään haluaisi myöntää itselleni, että kiloja on kertynyt. 

Söin tänään melko terveellisesti, mutta ei tällä menolla laihdu. Huomenna on tapahduttava iso pudotus kaloreissa. Tänään niitä kertyi n. 1700. Harrastamani liikunnan määrään verrattuna se on ihan liikaa. Olen nyt ollut kuukauden kipeä, enkä ole päässyt kunnolla liikkumaan. Kuljen kyllä koulumatkat pyörällä tai kävellen, mutta siihen se sitten jääkin. En halua lähteä harrastamaan liikuntaa puolikuntoisena, joten nyt täytyy panostaa ruokavalioon. Jossain vaiheessa on toki lihastakin saatava, jotta menisivät muodot kohdilleen. Piukka peppu haaveissa. <3

Alussa oli mahamakkarat

Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi mieli avata housujen ylin nappi, koska on juuri ahtanut mahaansa keksejä, kakkua, ranskiksia ja kaikkia mahdollisia juhlapöydän antimia. No minä tiedän, eikä se ole kiva tunne. Sen jälkeen aina lupaa itselleen, että tämä oli viimeinen kerta. Huomenna alkaa dieetti ja maratonille treenaaminen! Joo-o. Harmi vain, ettei se huominen koskaan tule. Tai jos tuleekin, ylihuomenna palataan samoihin vanhoihin kaavoihin.

Haluaisin kerrankin olla ylpeä itsestäni ja hoitaa jonkun asian loppuun asti. En jaksa enää sitä ällöttävää tunnetta, joka ahmimisesta seuraa. Haluan laittaa kokovartalopeilin seinälle ja olla ylpeä kuvajaisestani (peili on ollut pahveissa kuukauden). Haluan mahtua vaatteisiini ja tuntea oloni mukavaksi. Tällä hetkellä en edes halua lähteä juhliin, koska minulla ei ole sopivia vaatteita. Kaikki vaatteet puristavat, eikä puhettakaan että voisin käyttää ihonmyötäisiä paitoja. 

En enää jaksa tursuilevia vatsamakkaroita ja löllyviä kaksoisleukoja. Häpeän vartaloani ja pelkään, että pian huomaan olevani valas. Nyt jo tuntuu siltä, että ihmiset salaa arvostelevat rumaa vartaloani mielessään. En halua, että ystäväni miettivät, että kylläpäs on C:n perä levinnyt. En halua olla se, joka lihoi ensimmäisenä opiskeluvuonna 10 kiloa. Siihenkin on enää viisi kiloa matkaa.

Ongelmahan tässä on myös se, että en ole lihava. Olen täysin normaalipainoinen, mutta normaalipainoinen kuulostaa nykyään ylipainoisen synonyymilta. Joku voisi jopa sanoa minua hoikaksi. Silti en ole tyytyväinen vartalooni. En omista vaakaa, mutta painan suunnilleen 65 kg. Viime syksynä painoin 68 kg, enkä ole ikinä vihannut vartaloani yhtä paljon. Sitten laihduin ja nyt olen taas lihonut. Kuulostaako tutulta? Kun olin kevyempi, tunsin oloni paljon itsevarmemmaksi. Haluan sen tunteen takaisin.

"Nyt lähtee viisi kiloa" on kuultu niin monta kertaa. Mutta tämän voin luvata: Nyt lähtee viisi kiloa.

-C